Kävin siis loka/marraskuun vaihteessa Kiinassa parin viikon verran. Ensimmäistäkään blogimerkintää en sieltä tehnyt, kiitos siitä Kiinan suurelle palomuurille. Opetus: älä linkitä blogitiliäsi ja sinne kirjautumista Facebookkiin lähtiessäsi maahan, josta koko Facebook on estetty.

Nyt kun kävin läpi Pekingistä ja Shanghaista kertynyttä materiaalia, löytyi koneen kovalevyltä pari blogiin tarkoitettua pätkää, joita en koskaan päässyt julkaisemaan. Tässä ne ovat:

 

 

Draamaa maassa, ei niinkään ilmassa

Kone kyllä rullasi portilta ajallaan, mutta matka päättyi rullaustielle. Puolen tunnin kuluttua kuulutus kapteenilta: koneeseen asennettu uusi tietokone on sökö, "olemme saaneet niin sanottua sekundaa", seuraavaksi ohjelmassa koneen huolto. Avioniikkahuollon pihassa vietetyn puolitoistatuntisen jälkeen pääsimme ilmaan, tosin ilman sitä tietokonetta. Mutta ei sellainen vissiin mikään tärkeä ole nykyaikaisessa lentokoneessa. OH-LQA:n kapteenille, mikä hänen nimensä sitten olikaan, täytyy antaa isot kiitokset humoristisista kuulutuksista, jotka paitsi viihdyttivät, niin myös informoivat. On paljon kivempi odotella tuntikaupalla täpötäydessä koneessa miljoonia eväsleipiä mussuttavien kiinalaisten keskellä, kun saa tietää miksi odotetaan. VR voisi ottaa oppia.

 

Koomailua 

Ensimmäinen päivä Kiinassa noudatti viime kerralta tuttua kaavaa: lentokentältä Lane Bridgelle, asuntotoimistosta saadun todistuksen kanssa poliisiasemalle ilmoittautumaan ja sitten shoppaamaan Auchaniin (ruokaa), Decathloniin (urheilukampetta) ja KFC:n kanaherkkujen kautta majapaikkaan, jossa parin tunnin tirsat. 30-tuntiseksi venähtänyt tiistaipäivä alkoikin käydä jo voimille. Ilta meni koneella koomaillessa - TOR ei enää toimi Kiinasta, joten Facebookin käyttö on VTunnelin varassa. Ehkä jostain pitäisi kehittää jokin VPN-ratkaisu...

 

 

Today I saw the Great Mall of China 

(literally, it was a mall. Not great and only medium sized)

 

Vaellellen

Päättömän vaeltelun päivä alkoi autokyydillä maailman ruuhkaisimmaksi arvioidussa kaupungissa. Autonkuljettaja-Markin kanssa oli hyvää aikaa pohtia Kiinan ja Suomen eroja, kun liikenne seisoi neloskehällä. Markia ihmetyttää miksi olen täällä taas. Hän haluaisi mtkustaa Pariisiin tai jonnekin muualle Eurooppaan, minä taas haluan tulla sieltä tänne. Kukaan ei siis ole tyytyväinen siellä missä on. Totesimme myös teknologian yhdistävän: kumpikaan meistä ei pidä Applen iPadista, mutta Samsungin Galaxy Tab olisi unelmien mobiililaite. Emme me kaikesta samaa mieltä silti ole, sillä Mark pitää kiinalaisesta pop-musiikista. 

Sanlitun Villagen luksusostarilla yllättäen arkkitehti Frank Gehryn iso näyttely (suosittelen), pakiollinen Starbucksin grande vanilla latte sekä Puman ja Applen kaupat. Mitäpä sitä muuta? No ainakin Yashown puolelta katsastamaan dvd-boksit. Simpsonien 21 kauden boksi (muutama sata dvd:tä) löytyisi heti hyllystä, kuten 56 levyn paketti Law & Orderiakin. Kumpaankaan en sortunut, vielä. Jos elämä pitäisi viettää shoppaillen, olisi Peking siihen täydellinen paikka.

 

Neljän tunnin päätön haahuilu tuotti muistikuvia ja hikisen selän repun alle. Yleinen suunta oli pienempiä katuja pitkin etelään Chaoyangin läpi kohti CCTV:n mahtavaa (mutta edelleen keskeneräistä) tornitaloa. Pekingissä suurin piirtein jokaisen talon katutaso on täynnä ravintoloita ja jokaisesta leijailee kadulle ihana kiinalaisen ruoan tuoksu. Nälkähän siitä seuraa, joten antauduin pienelle punakylttiselle ravintolalle. Jos kysytte minkä niminen se oli en tiedä ja sijainninkin voin antaa vain muutaman korttelin tarkkuudella, mutta herkullista kanaa ne siellä tekivät. Käykää ihmeessä. Ilmeisesti Kiinassa ei tehdä huonoa ruokaa.

 

Viestejä

Tuttu näky Kiinassa: puhelinnumeroita asfaltilla, katukivillä, viemärinkansissa, aidoissa, pylväissä, kivijaloissa, bussipysäkeillä, ihan jokaisessa paikassa. Osaisiko joku kertoa mitä näillä oikein mainostetaan?